Tuntuuko joskus että arki on elämää tylsempää.
Väsyttää, mietityttää, kiukuttaa.

Odottaa että rakas tulisi kotiin.

Sit taas kaikki hyvin kun on kaveri kainalossa.
Ei jaksa siivota tai tehdä yhtään mitään.
Koti on kuin pommin jäljiltä.

Masentaa kun ei tiedä mitä elämältä haluaa.
Siis työ ja sosiaalistuminen.

Niin monta vuotta kotona tekee tehtävänsä.
Riitoja ja erimielisyyksiä on riittänyt.
Ihme että ollaan yhdessä ylipäätään.
Niin kivinen kuin parisuhde voi olla.

Sit kun kaikki pitäs olla hyvin.
Niin miestä vaivaa joku..
Oman pään ongelmia, pelkoja, painajaisia.
Tänään on ilta, kun taas puhutaan.
Mitenköhän taas menee.

Pystyyköhän mies koskaan pääsemään yli peloistaan ja alkaa elää täysillä.
Mies jota maailma on koulinut.
Ottanut naisen takaisin, jolla yhteinen myrskyinen tie ollut.
Kaikki pelot uudestaan käsitellään.
Yritetään sovittaa itsemme toisillemme.
Pelottaa kuinka tää taival tulee päättymään.
Järin paljon en sitä mieti, vaan elän samalla ja katson päivä kerrallaan.
Kunpa mieskin pystyisin siihen, vuosien jälkeen
Istun tietokonetunnilla, opettaja höpöttää.

Rakkaani mielessä koko ajan.
Mitenköhän yllättäisin pupuseni.
Ajatukset renaa edestakaisin, tuntemattomien hengitys niskassani.
Tehdään hakemusta tekstinkäsittelyohjelmalla.
Olen jo 32  enkä ikinä ole tehnyt moista.
Missäköhän sumussa olen kulkenut vuosia, lapsien tulon jälkeen. On jotenkin vaikeaa palata työelämään seitsemän vuoden jälkeen, niinä vuosina ihminen eristäytyy omiin pikku kaavoihin ja elää niin kuin on tottunut.

Lapset alkaa olla jo isoja, erokin tuli miehen kanssa, niin myrkyistä kuin olikin, emme vaan toteutettu toistemme tarpeita, nyt kamppailen yksin tietäni eteenpäin, tietäen että vaara piilee joka kulmassa.

En osaa sanoa mitä pelkäsin eniten tässä elämässä, itseäni vai elämää.

Sitä täytyykin alkaa selvittämään. Niin paskalta kuin se kuulostaakin. Ei tässä yksin olemisessa mitään vikaa ole, mutta välillä kaipaa sitä läheisyyttä, mitä kaksi aikuista ihmistä pystyy antamaan toisilleen ja tekemään siitä taidetta, jonka tuntee joka solulla, saa ihmisen hymyilemään aidosti. Eksäni kävi hakemassa loput tavarat, ei oltu nähty kahteen kuukauteen, katsoi mua silmiin ja tuli halaamaan, en tuntenut mitään häntä kohtaan, ennen olisin ollut sulaa laavaa hänen edessään.

Näin se ihminen muuttuu ja rakkaus kuolee